Nimue's Follow the Rainbow Bridge
![]() Perustiedot
LuonnekuvausNimue's Follow the Raindow Bridge - mistähän sitä edes aloittaisi. Riesa on koira, jossa on monia puolia. Pohjimmiltaan se on itseään, omaa selviytymistään etusijalla pitävä villieläin, vaikka onkin ärsyttävästi tekeytynyt maailman suloisimmaksi eläjäksi. Itsekkyys siis ainakin. Jos sitä ei huvita, se ei tee kerrassaan mitään. Ei alkeellisintakaan miellyttämisenhalua. Vahvaakin vahvempi metsästysvietti. Jos se lähtee ajamaan, sitä ei pysäytä mikään. Silloin Riesa ei kuule, eikä näe mitään muuta, kuin jahtaamansa riistan. Tai oravan. Tai peltomyyrän. Nyt herää kysymys. Miksi pidän koiraa, josta ensimmäiseksi mieleen tulevat sen huonot puolet? Miksi? Seuraa kattava selitys.1. Rohkeus. Riesa on myös peräänantamaton, pieni jääräpää. Se uhmaa isompiaan, eikä kertakaikkiaan voi luovuttaa. Muistan yhden joulun, neiti oli silloin pari vuotias. Se karkasi jouluyönä ja oli poissa seuraavaan päivään asti. Ajattelin, että se olisi mennyttä, asuimmehan autotien vieressä. Aamulla se istui vauhkona ovemme edessä, silmät suurina ja kiihkosta palavina. Veimme sen sisään lämpimään tokenemaan ja ulos mennessämme huomasimme pellon reunassa kuolleen ketun. Riesassa ei ollut tappelusta naarmuakaan, mutta kettu oli kokenut yön aikana kovia. Käynnissä oli täytynyt olla varsinainen tahtojen taistelu, jossa Riesan mieli oli ollut järkähtämättömämpi. Sen takia rakastan sitä. 2. Nokkeluus. Tyttö vetää vertoja oveluudessa ketun lisäksi myös ihmisille! Riesa osaa harhauttaa saadakseen haluamansa. Kun ihmisen silmä välttää, terrierin kieli lipaisee ruuat pöydältä. Se on älykäs ja pääsee sen vuoksi liian usein pälkähästä. Riesa on myös häikäilemätön, eikä tilaisuuden tullessa kohdalle epäile hetkeäkään. Vaarini kutsumanimi 'kahlekuningatar' kuvaa mainiosti Riesan kykyä paeta mitä erikoisimmista paikoista - häkistä, valjaista, lukolla suljetuista huoneista. Sitten ihmiset juoksevat kömpelösti sen perässä ja yrittävät saada sitä takaisin sisälle, mutta Riesalle se kaikki on isoa leikkiä - kun ihminen lähestyy, koira perääntyy, kun ihminen perääntyy, koira lähestyy. Kieroutunutta hippaa. Sen takia rakastan sitä. 3. Uteliaisuus. Riesa on äärimmäisen utelias ja Harry Houdini -temput onnistuvat myös toisinpäin: sillä on myös kyky päästä suljettuihin huoneisiin. Etenkin vanhoilla ihmisillä on tapana langeta Riesan kujeilevaan koiranpentu -ilmeeseen ja päästää se mukanaan sängylle, sohville ja muihinkin paikkoihin. Neiti on tavattu myös istumasta ruokapöydältä. Ominaishajun ansiosta Riesa myös löytää halumansa ihmiset ja siltä on mahdotonta piiloutua. Kehittääkseni sen lahjakkuutta nuuskimisen saralla, piiloudun välillä milloin minnekkin ja annan sen etsiä minut. Olemme harjoitelleet tätä myös ulkona. Välillä tosin sattuu niin, että metsästä löytyykin jotain kuivanappuloita ja omistajaa kiinnostavampaa, jolloin vietit voittavat ja koira lähtee omille teilleen. Sen takia rakastan sitä. 4. Rakkaus. Ikinä se ei ole kuitenkaan lähtenyt lopullisesti, aina se on palannut. Itsekkyydestä, jääräpäisyydestä, älykkyydestä, uteliaisuudesta ja voimakkaasta vaistotoiminnasta huolimatta perhe on sille tärkeä. Tärkeämpi kuin ruoka, lelut tai vapaus, jota sille ei olla koskaan pitkiksi ajoiksi suotu. Vaikka se ei ehkä itse ole sitä koskaan tajunnut, minä tiedän, että halutessaan se voisi karata. Siihen on jopa tarjoutunut tilaisuuksia, mutta Riesa ei ole tähänkään mennessä lähtenyt ikuisiksi ajoiksi. Näiden seikkojen varjossa olen alkanut uskomaan, luottamaan, että sen syvin luonne on pehmennyt, että se oikeasti haluaa jäädä luoksemme. Ja jos totta puhutaan, kun sen pienet tassut sätkivät sen nukkuessa vieressäni, kun sen kuono tuhisee ja pieni pala vaaleanpunaista kieltä työntyy ulos, en vähimmässäkään määrin ajattele Riesan 'huonoja puolia', jotka todellisuudessa tekevät siitä koiran, joka se nyt on. En edes välitä niistä. Sen takia rakastan sitä. Huhhuh, nyt kun selitykset on selitetty, seuraa vähän toisenlaista tekstiä Riesasta tuota edellistä pätkää pehmittämään (joo, älkää suinkaan luulko, että tää oli tässä :DD). Vaikka tosta kouluttamisesta. Ootte nyt saanut Riesasta sen käsityksen, ettei se halua oppia ja se on vaan hirveen jääräpäinen ja kaikkea. Se ei kuitenkaan pidä ihan täysin paikkansa. Täytyyhän mun myöntää, ettei cairnia ehkä oo maailman helpointa kouluttaa, mutta se yrittää silti koko ajan kovasti! Riesa yrittää lujasti estää katsettaan harhailemasta ja pitää koko jakamattoman huomionsa mussa ja herkuissa, mutta se ei oo sille niin helppoo. Keskittymisen huomaa sen silmistä ja tiukoista liikkeistä, vaikka eihän se tietenkään mikään työkoira oo. En mä sitä siitä moiti, Riesa on syntyny jäljestämään, eikä tekemään toko-liikkeitä. Innokkuutta ja terhakkuutta kuitenkin riittää vaikka muille jakaa! Kotona Riesa on tosi perhekeskeinen ja tykkää siitä, kun lauma on koossa. Se haluais pitää meiät tiukasti yhessä ja se on aina rentoutunu, kun kaikki on tullu kotiin. Riesa rakastaa metsässä juoksemista, eikä se todellakaan aina karkaa. Kyllä se perään lähtee, jos saa vainun tai näkee hirven, mutta sillon se ei oo poissa kun viis - kymmenen minuuttia. Muun ajan se sitten viihtyykin siinä lähimaastossa, flexin kantaman päässä. Että ei sillä niin suurta väliä olis, vaikka se ei joka kerta pääsiskään vapaaksi. Riesa vaan sulautuu niin täydellisesti metsään ja on siellä ihan elementissään, niinku kala vedessä tai jotain. Koska meijän perheessä on myös isompi koira, se on aina joutunu menemään vähän pidempiä lenkkejä, kun ehkä tarvis ja sen takia meijän neiti on tosi hyvässä kunnossa ja tykkää lenkkeilemisestä. Paljon. Pesemistä Riesa inhoo. Vaikka lenkille se lähteekin säällä kun säällä, suihku on joku ehkä maailman ällöttävin asia. Kyllä se siellä ammeessa pysyy, kun se sinne nostetaan, mutta en vois ees kuvitella, että se menis sinne vapaa-ehtosesti. Uimassakaan tytttö ei käy, mutta rintaa ja kaulaa myöten kahlaa, jos on kuuma. Oon monia kertoja yrittäny maanitella sitä uimaan, mutta vaikka sillä ois kuinka hinku tulla perään, ei koira-parka silti uskalla. Kynnet Riesa antaa leikata oikein nätisti, kun se tietää saavansa nameja työn ollessa valmis. Mun oma pikku herkkusuu. TerveysRiesa pääsi ensimmäistä kertaa lääkärin vastaanotolle 25.8.2010. Tulokset olivat seuraavanlaisia:Lonkat: A/A Kyynärät: 0/0 Sydän: OK, ei sivuääniä Silmät: Hieman kuivan oloiset, käyttäkää koirien silmätippoja n. 2vk. Silmät muuten OK. Selkä: OK GalleriaPEKKilpailukalenteriAgilityn kisakalenteriMejän kisakalenteri Luolakoira kokeitten kisakalenteri BH -kokeen kisakalenteri Näyttelyiden kisakalenteri UuttaTässä on linkki Riesan ns. "päiväkirjaan". Sinne kirjoitan uutiset ja pävitykset, ym. |